ETUSIVU
ETELÄ-SUOMEN MIESTEN ALUESARJAT 2010-2011
17.04.2011
KIITOKSET YHTEISTYÖSTÄ !
Etelä-Suomen aluesarjat lähti liikkeelle allekirjoittaneen ideasta keväällä 1998. Ensimmäinen kausi oli 1998-1999. Salibandyliitto tuli mukaan järjestelyihin syksyllä 2000 ja liiton kanssa on sarjaa organisoitu siitä lähtien.
Kuluva kausi oli siten 13. kausi aluesarjoja. Se myös jää allekirjoittaneen ja Ylhäksen viimeiseksi järjestäjän roolissa. Rakkaalle harrastukselle ei enää löydy kalenterista aikaa joten toivottavasti sarjalle löytyy toinen seura järjestäjäksi. Mikäli seuranne on kiinnostunut järjestämään aluesarjaa, ottakaa yhteys Salibandyliittoon ja Terho Laaksoseen (terho.laaksonen@salibandy.net).
Kiitos yhteistyöstä vuosien aikana.
Miro Karttunen
Alla vielä kuvat tämän kevään mestareista:
ALUELIIGA - SB RISKI
ALUEDIVISIOONA - KORSKA
10.04.2011
ETELÄ-SUOMEN ALUESARJAN PÄÄTÖKSEEN - SB RISKI VOITTI ALUELIIGAN JA KORSKA ALUEDIVISIOONAN !
Perjantaina 8.4.2011 pelattiin aluesarjojen loppuottelut. aluedivisioonan finaaleissa kohtasivat KorsKa-Pirates. Erittäin tasaväkisessä finaalissa loppujen lopuksi voittajaksi selviytyi Korska lukemin 5-4
Alueliigan finaaleissa SB Riski oli tällä kertaa FBC Elitiä selkeästi parempi ja vei pokaalin nimiinsä lukemin 8-2.
30.03.2011
PÄIVITETTY: ALUESARJOJEN LOPPUOTTELUT PERJANTAINA 8.4.2011 - FINALISTIT TIEDOSSA
Aluesarjojen loppuottelut pelataan perjantaina 8.4.2011 Myllypuron Arena Centerissä.
Peliaikana on 2*20 minuuttia tehokasta peliaikaa. Mikäli ratkaisua ei synny pelataan kymmenen (10) minuutin jatkoaika "sudden death" menetelmällä. Mikäli ratkaisua ei jatkoajalla synny suoritetaan rangaistuslaukauskilpailu.
Erotuomarimaksu loppuotteluissa 40€/joukkue.
Ohjelma:
18:15 Korska-Pirates19:45 SB Riski - FBC Elit